Connect with us

Powered by

SME x startup

Startup-kiihdyttämöillä kova vauhti – Maria 01:ssa kasvaa nälkäisiä yrittäjiä

Tarinat

Startup-kiihdyttämöillä kova vauhti – Maria 01:ssa kasvaa nälkäisiä yrittäjiä

Startup-kulttuurin päämajassa Maria 01:ssä kasvaa nälkäisiä yrityksiä. Myös startup-kiihdyttämöjä on syntynyt runsaasti viime vuosina.

Entisessä Marian sairaalassa Helsingissä toimii 76 yritystä sekä sijoittajia, yhteensä 370 henkilöä. Maria 01:n toimitusjohtaja Voitto Kangas kertoo tilankäytön tehokkuudesta.

– Jos siellä pystyy olemaan yrittäjä, me menemme sinne. Käytämme pesuhuoneet ja leikkaussalit, eli tämä tilkitään täyteen.

Keskuksen visiona on, että sinne syntyisi 100 000 neliötä uutta tilaa.

– Käytännössä alueesta tulisi teknologia-alan startup-keskittymä. Tällöin tänne pystyisi sijoittumaan 200 yritystä, mikä tarkoittaisi 20 prosenttia Suomen startupeista.

Nyt alue on kaavaluonnosvaiheessa. Keskuksesta käsin toimii kaksi kiihdyttämöä: Land in Chicago ja kansainvälinen Founder Institute.

>> Katso myös video Maria 01:stä!

Vauhdilla uusia kiihdyttämöitä

Suomessa eletään startup-kiihdyttämöbuumia, samoin koko Euroopassa. Euroopassa oli vuonna 2015 Kankaan mukaan 237 kiihdyttämöä. Määrä on joidenkin arvioiden mukaan pienempi riippuen siitä, miten kiihdyttämö määritellään.

– Tämä ala on räjähtänyt, vuonna 2015 Eurooppaan syntyi 26 kiihdyttämöä, Kangas sanoo.

Yhtenä syynä uusille kiihdyttämöille on Euroopan komission rahoitus. Kiihdyttämöt tarjoavat resursseja, jotka madaltavat yrityksen aloituskustannuksia ja varhaisen vaiheen rahoitusta. Kiihdyttämössä yrittäjät voivat oppia konkareilta, löytää kokeneita mentoreita ja verkostoitua samanhenkisten ihmisten kanssa.

Startup Maria Oy on voittoa tavoittelemattoman yhtiö, jonka toimijat ovat Helsingin kaupunki, Startup-säätiö ja Helsingin Uusyrityskeskus. Entisen sairaalan päärakennukseen levittäytynyt keskus on Pohjoismaiden suurin. Verrokkikohteita löytyy Euroopan isoista pääkaupungeista.

Kiinni startup-ympäristössä

CherryonTop kiihdyttämön kymmenen viikon ohjelma on ilmainen aikaisen vaiheen startupeille. Kiihdyttämön puuhamiehistä kolme on digitoimisto Franticin perustajia: Sami Häkkinen, Toni Mielonen ja Panu Ervamaa. Päävetäjänä ja yhtenä perustajana toimii sarjayrittäjä Tiina Zilliacus.

Häkkinen on edelleen vahvasti kiinni 20-vuotiaan Franticin liiketoiminnassa. Mikä sai hänet ryhtymään kiihdyttämötoimintaan ja sijoittajaksi?

– Halusimme yrityksenä olla kiinni startup-ympäristössä. Näin voimme olla mukana sijoitusten muodossa tietyissä startupeissa ja jakaa keräämäämme kokemusta. Moni meistä on aiemmin tuomaroinut tai valmentanut erilaisissa startup-ohjelmissa.

Häkkisen mukaan heillä oli niistä hyviä kokemuksia.

– Eniten kiihdyttämöstä hyötyy startup-yrittäjä, joka on ensimmäisen tai toisen yrityksensä kanssa liikkeellä, ja yritys on vielä aika alkuvaiheessa.

CherryonTop Acceleratorin ensimmäinen pilottiohjelma alkoi tammikuussa. Kiihdyttämö sisältää yrityskohtaista valmennusta ja yhteisiä sessioita. Kymmenen viikon jälkeen on mahdollista päästä pitchaamaan sijoituksesta tai digitoimisto Franticilta saatavasta palvelupaketista.

Sami Häkkinen kertoo kiihdyttämötoiminnan olevan win-win-tilanne Franticille ja valittaville yrityksille.

– Tarjoamme suunnittelupaketteja, jolloin suunnittelijamme tarjoavat apuaan startupille, esimerkiksi visuaalisen ilmeen toteutuksen. Tekijämme pääsevät kiinni startupien haasteisiin ja voidaan oppia puolin ja toisin.

Puolet palkasta pitsana

Yrityksen ovessa lukee Hematologia. Fredrik Löfbergin Nordsafety Oy:ssä ei kuitenkaan tutkita veritauteja, vaan yritys on kehittänyt tavan, jolla työturvallisuuteen liittyvää tietoa jaetaan, kerätään ja analysoidaan mobiilisovelluksella.

Nordsafetyn yhdeltä perustajalta Fredrik Löfbergiltä ei ainakaan yrittäjäkokemusta puutu. Kyseessä on miehen viides luomus.

– Ensimmäisen yrityksen perustin kavereiden kanssa lukioaikana. Se oli it-firma ja teimme muun muassa Kotipizzalle sähköisen pitsapassin. He maksoivat puolet palkasta pitsalla.

Seuraava yliopistossa perustettu yritys ei saanut yhtään asiakasta.

– Ajattelimme, että pk-yritykset tarvitsevat markkinatutkimusta. Kokeilu oli tärkeä oppi myynnin merkityksestä. Kun valmistuin, menin palkkatöihin ja vedin operatiivista bisnestä.

Löfbergillä oli ambitio siitä, että hän haluaa toimitusjohtajaksi ja sitä varten tarvitaan myyntikokemusta. Kolmas yritys syntyi työnantajan tarpeesta, kun it-kehittäjistä oli kova pula. Niinpä Löfberg rekrytoi tekijöitä Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Muutaman muun vaiheen kautta Löfberg, Timo Kronlöf ja Jani Virtala laittoivat pystyyn Nordsafetyn vuonna 2014.

Toimitusjohtaja Löfberg on tyytyväinen Mariaa 01:n tarjoomaan. Hän painottaa keskuksen hienoa fiilistä: sitä pöhinää, kun nälkäiset firmat tekevät uusia juttuja ja tavoittelevat kasvua.

– Täällä ei heijastu Suomen asenneilmasto, joka on paikoitellen alakuloinen.

Mobiilia turvallisuutta

Nordsafetyn tuote on työturvallisuuden mobiilisovellus, joka helpottaa työturvallisuustiedon keräämistä ja valvontaa. Järjestelmässä seurataan interaktioita, joista käytetyimpiä on turvallisuushavainto. Nordsafety menestyi Kasvupolku-kilpailussa 2015 ja sai palkinnoksi vuodeksi advisory boardin, eli startupia sparraavan asiantuntijaryhmän.

– Jos yritys miettii oikeasti kansainvälistymistä, niin kannattaa raapia kasaan asiantuntijaryhmä, Löfberg sanoo.

Myös hallituksessa on ulkopuolisia jäseniä. Yritys keräsi viime kesänä 140 000 euroa rahaa siemenkierroksella. Rahoittajaksi lähti syndikaatti, eli yhteisö, jossa oli seitsemän yksityistä bisnesenkeliä. Mukana on Jukka Hienonen, SRV:n ja Finnairin entinen toimitusjohtaja.

Laajentuminen Benelux-maihin, Englantiin ja Saksaan on työn alla, ja sitä myötä rekrytointi on avoinna. Asiakkaita on jo Virossa, Italiassa ja Pohjoismaissa.

Kiihdyttämöä, Tekesiä ja Maria 01 -yhteisö

Maria 01:n aulassa vilisee nuorehkoja ja nuorenmielisiä verkostoitujia. Puheensorina täyttää tilan. Henkilökohtaista puhemediaa kehittävän Kieku Labs Oy:n perustajayrittäjä Sampsa Fabritius nauttii kohtaamisista samanhenkisten ihmisten kanssa.

– Maria 01:n etuna on, että täällä kohtaa ihmisiä, joita ei välttämättä muuten kohtaisi: lehdistöä, potentiaalisia yhteistyökumppaneja ja sijoittajia, Fabritius hehkuttaa.

– Autamme puhemedian toimijoita löytämään kuulijoita jutuilleen, ja toisaalta kuulijoita löytämään uusia juttuja. Hyödynnämme tässä koneälyä. Ansaintalogiikka on ekosysteemityyppinen.

Fabritius kertoo ansaintalogiikan olevan ongelmakohta podcast-puolella. Kieku.co-palvelun saa käyttöön ilmaiseksi, mutta premium-kuukausimaksulla saa lisätoimintoja. Kiekun perustajiin kuuluvat myös Juho Pennanen ja Veli-Pekka Kestilä. Perustajat hakivat tukea alkutaipaleella NewCo YritysHelsingin Kasvuvalmennusohjelmasta keväällä 2016.

– Sen jälkeen olimme muutaman kuukauden Aalto Start-Up Center -kiihdyttämössä. Erityisesti haimme sieltä yksittäisiä vinkkejä.

Maaliskuussa 2016 perustettu yritys on kehittänyt Kieku-palvelua kutsupohjaisesti ja siirtyy seuraavaksi beta-vaiheeseen. Kieku sai kansainvälistymiseen Tekesin Tempo-rahoituspalvelun tukea. Tempo tunnettiin aiemmin KKS-rahana. Startup toteutti loppuvuodesta 2016 ensimmäisen rahoituskierroksen.
Fabritiuksella on pitkähkö Nokia-tausta. Hän toimi avoimen lähdekoodin tuotekehityksessä ja erikoistui myöhemmin käyttäjälähtöiseen tuotekehitykseen.

FINAC-yhdistys (Finnish Business Acceleration Network) kokoaa verkkosivuillaan Suomen kiihdyttämöt. Yliopistojen yhteydessä on nuorille yrittäjille suunnattuja kiihdyttämöjä.

Teksti Riikka Koskenranta
Kuva Meeri Utti
Kuvassa: Sampsa Fabritius ja Fredrik Löfberg

Continue Reading

Muita kategoriassa Tarinat

To Top